torstai 21. syyskuuta 2017

Tulinen tortillakastike omasta puutarhasta

 

Vähän erillainen tortillakastike tällä kertaa, kaikki raaka-aineet omasta puutarhasta ja kasvihuoneesta. Makua ei voi edes verrata kaupan valmiskastikkeisiin.

Kuvaan ei tullut kaikki tomaatit, vaan niitä tuli lopulta vähän enemmän, kun kuvassa näkyy.

 

Aineet:

Tomaattia noin 1kg

Kolme kynttä valkosipulia

Kolme sipulia

Kolme Habaneroa

1/2dl sokeria

4tl suolaa

Kastike

 

 Chilinkasvattajat.com verkkokaupasta chilinsiemenet ja kasvatustarvikkeet.

Valmistus kaikessa yksinkertaisuudessaan, kaikki aineet tehosekoittimeen ja sekoitellaan hienoksi tasaiseksi.

Kastike 2

 

 

Valmista kastiketta tuli noin 1.2l. Säilyvyys tällä ei varmaankaan ole oikeen pitkä, kun kastiketta ei ole keitetty. Itse otin tarvittavan määrän tortillojen kanssa ja loput pakastin 2dl kokoisissa erissä. Tortilloja tehdessä on kätevä vain sulattaa yksi pussillinen pakkasesta.

 

Maku on todella raikas ja maukas, onhan raaka-aineet puhtaita ja vastapoimittuja. Mausteita voi lisätä oman maun mukaan, oregano olisi varmaankin ihan maukas lisä. Suosittelen. Kastike 3

keskiviikko 31. elokuuta 2016

Appelsiini-chilihillo

 

Josssakin facebookissa tuli joskus vastaan appelsiini-chilihillon ohje, mutta en sitä enää löytänyt, niin sovelsin muutamaa appelsiinihillo reseptiä omaan makuun sopivaksi.

Hillosta tuli todella hyvää, vie todellakin kielen mennessään.20160814_203506

Aineet:

  • 9 kpl appelsiinia
  • 1 kg hillosokeria
  • 2 tl Vaniljasokeria
  • 1 kpl Rocoto Montufar chiliä

 

Tällä määrällä chiliä hillosta tulee todella mietoa chilinsuhteen. Chiliin tottumattomassa suussa maistuu kuulemma miedosti chili ja koska lajikkeena on Rocoto, niin polte on pehmeä.

Omaan suuhun tuossa ei maistunut chili ollenkaan, joten lisäsin vielä kaksi nagaa, antamaan potkua. Nyt polte alkoi olemaan omaan suuhun sopivaa. Kannattaa säätää chilin määrä omaan makuun sopivaksi, koska jos chiliä on liikaa, niin tulisuus alkaa jo peittämään muita makuja.20160814_194935

 

Valmistus:

  1. Pese yksi appelsiini ja raasta appelsiinin pintakerros mukaan hilloon.
  2. Kuori appelsiinit niin, että melkein kaikki valkoinen kuori on poissa.
  3. Pilko kattilaan appelsiinit aika pieniksi paloiksi.
  4. Sauvasekoittimella appelsiinit ja chilit soseeksi.
  5. Kun lämpötila alkaa olla lähellä kiehumispistettä, niin sekoita hillosokeri sekaan.
  6. Keitä miedolla lämmöllä samalla sekoittaen 10-15min.
  7. Anna jäähtyä puolituntia ja purkita.
  8. Säilyvyys paranee jääkaapissa.
20160814_195236

torstai 7. tammikuuta 2016

Tuliset chili-lohkoperunat

 

Erittäin hyvänmakuiset ja tuliset chili-lohkoperunat valmistuvat todella nopeasti. Hommaa nopeuttaa huomattavasti jos ostaa valmiiksi pestyjä perunoita. Halutessaan perunat voi kuoria, mutta eipä noissa kuoret ainakaan itseä haittaa.

Hintaakaan näille ei tule juuri mitään, mitä nyt perunapussi maksaa. Sopii hyvin syötäväksi valkosipulidipin kanssa. Suosittelen myös näiden kanssa pippuripihviä.

Suikaloi perunat isoon kulhoon.suikaleet

Sekoita mausteseos:

  • Oljyä noin 0.5-1dl
  • Suolaa
  • Pippuria
  • Grillimaustetta
  • Paprikamaustetta
  • Chilijauhetta(Itse käytin Rocoto jauhetta)
  • Korppujauhoja

mausteet

 

Sekoita oljyn sekaan mausteet, lisäksi valkosipuli myös sopii hyvin.maustesekoitus

 

Kaada mausteseos perunoiden päälle ja sekoita hyvin. Itse annan yleensä hetken mausteiden imeytyä, ennen kun laitan paistumaan.kaato

 

Paistetaan uunissa 200 asteessa noin 30-45min. valmiit

 

chili

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Herkullinen chili-suklaajäätelö

 

Ensimmäinen kosketus jäätelökoneeseen ja heti täydellinen onnistuminen, vaikka vähän yhdistelin ja mukautin monia jäätelöreseptiä. Chili-suklaajäätelön ohje on erittäin helppo, siihen ei tule kanamunaakaan ollenkaan.

Sekoita vispilällä erillisessä kulhossa:

  • 4 dl punaista maitoa
  • 5 dl kuohukermaa
  • 2 dl sokeria
  • puolikas suklaalevy(Raasta hienoksi sekaan)
  • Hyppysellinen suolaa
  • 1 tl Rocoto chilijauhetta(Oman maun mukaan, tällä määrällä tuli sellaista, että aloittelijakin pystyy syömään)

Ota jäätelökoneen kylmäkulho pakastimesta ja kaada seos kulhoon ja anna pyöriä 40min.

Tämä suklaa valittiin sillä perusteella, että sitä sattui löytymään kaapista.suklaa

 

Konetta käytettiin 40min, jonka jälkeen koostumus näytti ja maistui hyvältä.kone

 

Valmista jäätelöä tuli aika tarkkaan 1l. Laitettiin vielä hetkeksi pakastimeen ilmatiiviissä rasiassa.valmis

 

Oli kyllä parasta jäätelöä, mitä olen syönyt. En uskonut, että itse pystyy tekemään parempaa jäätelöä, kun kaupasta saatavat.

perjantai 30. lokakuuta 2015

Tuliset hampurilaiset laadukkaista raaka-aineista

 

Näiden hampurilaisten kohdalla ei voida puhua roskaruuasta. Hampurilaisiin ei tule prosessoitua lihaa, eikä lisäaineita. Makukin on sitten sen mukainen, vie kyllä kielen mennessään.

Hampurilaisten sämpylöiden valmistusohje löytyy klikkaamalla tästä!

 

Pihvit hampurilaisiin valmistettiin possun sisäfileestä. Yhtä hyvin siihen käy possun ulkofile, naudan ulko tai sisäfile.1

 

Possun sisäfile leikattiin noin 2cm paksuisiksi siivuiksi.3

 

Ja nuijitaan noin puolen sentin paksuisiksi pihviksi.4

 

Pihvin pintaan suolaa, pippuria ja Rocoto chilijauhetta oman maun mukaan. Rocotoista kuivatusta ja jauhetusta jauheesta, ehdottomasti paras maku, mutta myös muut chilijauheet käyvät yhtä hyvin. Määrät tietenkin oman maun mukaan.5

 

Pannulle kannattaa laittaa tippa öljyä, koska sisäfile on niin rasvatonta, että se saattaa vähän tarttua.6

 

Itse laitoin väliin valkosipulimajoneesia, punasipulia, keltaista tomaattia. Mielestäni näin hyviä makuja ei saa peittää sinapilla ja ketsupilla, mutta se on makuasia. Väliin sopii kyllä hyvin myös tuore chili.7

 

Raaka-aineet on laadukkaita, niin makukin on kyllä kohdallaan. Kaikki maut maistuu erikseen syödessä, eikä voi verrata mihinkään mäkkärin hamurilais mössöihin. Näitä kun kerran maistaa, niin ei tee heti mieleen hakea hampurilaisia mistään muualta.8

lauantai 3. lokakuuta 2015

Tuliset Rocoto popcornit

 

Petyin kaupassa myytäviin chilipopcorneihin, niissä oli tunkkainen maku ja poltetta löytyi vain nimeksi.

Joten piti vähän pähkäillä, miten maun saisi paremmaksi, eihän se onnistu, kun itse maustamalla. Laitetaan nyt ohje, jos joku ei osaa popcornia kattilalla tehdä.

 

Rypsiöljyä kattilaan, niin että pohja juuri ja juuri peittyy.maissi1

 

Chilijauhetta noin 1tl. Käytin itse tehtyä jauhetta, missä on jauhettuja rocotoja.maissi2

 

Sekoita chilijauhe hyvin öljyyn. Levy kuumimmalle mahdolliselle.maissi3

 

Maissina käytettiin ihan marketin normaalia poppari maissia.maissi4

 

Muutama maissinjyvä kattilaan, testijyviksi. Kun nämä testijyvät ovat paukahtaneet, niin öljy on tarpeeksi kuumaa.maissi6

 

Lisää Maissinjyviä niin paljon, että kattilan pohjalla on tasainen kerros jyviä. Kun jyvät alkavat paukkumaan, niin nosta kattilaa välillä pois hellalta muutamaksi sekunniksi, samalla reilusti ravistaen, niin popcornit ei pala.maissi7

 

Kaada tarjoiluastiaan ja lisää suola ja ravista reilusti, niin saat suolan leviämään.maissi8

  • Varoitus: Rasva on todella kuumaa, kannattaa olla varovainen.
  • Varoitus2: Näitä tulee syötyä niin pitkään, kun niitä on, on ne niin hyviä.

 

torstai 30. heinäkuuta 2015

Chili-suklaa-mansikkakakku

Suklaakaakku sai mansikoita koristeeksi, koska niita sattui jääkaapista löytymään. Monessa suklaa kakku-ohjeessa käytetään tummaa talous-suklaata, mutta ainakin minun suuhuni sopii paremmin fazerin sininen.valmis

 

Ainekset

  • 200g suklaata(Fazerin sininen)
  • 200g Voita
  • 5 kananmunaa
  • 2,5dl sokeria
  • 7 ruokalusikallista kaakaojauhetta
  • 2 dl vehnäjauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 2 kpl chiliä

 

Kuorrutus

  • 200g suklaata(Fazerin sininen)
  • 1 dl kermaa
  • 25 g voita

Suklaa oli vielä vähän lämmintä leikatessa ja valui. Kannattaa antaa jähmettyä hyvin jääkaapissa.siivu

 

Valmistusohjeeet

  1. Voitele ja korppujauhota irtopohjavuoka.
  2. Sulata voi kattilassa ja nosta se pois levyltä, lisää suklaa lämpimän voin sekaan ja sekoita tasaiseksi.
  3. Vatkaa sokeri ja munat kuohkeaksi vaahdoksi lisää suklaa voi seos.
  4. Sekoita kaikki kuiva-aineet keskenään ja siivilöi ne taikinaan
  5. Kaada tasaiseksi sekoitettu taikina paistovuokaan.
  6. Paistetaan 175 asteessa noin 35min.
  7. Kuorrutus, kuumenna kerma kattilassa, ota pois liedeltä ja lisää suklaa, sekoita tasaiseksi.

 

Chiliä kannattaa käyttää omien makutottumusten mukaan, itse lisäsin taikinaan kaksi Raw It chiliä tuoreena pilkottuna. Suurimmassa osassa kakkua ei chili maistunut ja toisissa kohtaa se maistui reilusti. Ensikerralla taidan käyttää chilijauhetta ja sekoittaa sen kuiva-aineiden sekaan, niin saa tasaisen miedon tulisuuden koko kakkuun.

 

Suklaa ja voi sulamassa kuorrutusta varten.20150730_215431

Kakku ennen kuorrutusta.uunista

Levitä kuorrutus tasaisesti kakun päälle, kakun jo vähän jähdyttyä.suklaa

 

Kakkua suunitellessa ei mausta tingitty, kun käytetään suklaata, voita ja kermaa, löytyy makuakin, niin kun kuuluukin. Kaloreista tinkimättä.